Kuka Lauri?
Eli minusta pähkinänkuoressa
![]()
Olen Lauri Sirén - 21-vuotias pitkätukka; alkujaan kotoisin Turusta, mutta äskettäin helsinkiläistynyt.
Aloitin elokuussa 2008 valosuunnittelun opinnot Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella, josta toivottavasti vielä joskus valmistunkin. Näihin opintoihin pohjana on jo toinen saman alan tutkinto Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Outokummun Teatteri- ja esitystekniikan linjalta. Outokummun pikkukaupungista pakenin keväällä 2007 kainalossani sekä media-assistentin, että ylioppilaan tutkintotodistukset.
Outokummusta valmistuttuani (ja satunnaisesti opintojen aikanakin) olen työskennellyt freelance valo- ja ääniteknikkona usealla eri työnantajalla. Keikkojen kirjo on vaihdellut laidasta laitaan - pienistä parturi-kampaajien koulutustilaisuuksista messujen kautta festareihin ja isoihkoihin konsertteihin. Viimeisten kuukausien aikana olen alkanut tosissani harkita valosuunnittelija-tittelin käyttöönottoa, kun kerran suunnittelutyötä paljon teen. Varsinaista taiteellista valosuunnittelua en tosin ole päässyt Outokummun-vuosieni jälkeen tekemään, vaan työni ovat keskittyneet melko puhtaasti "entertainment-puolelle." Tähän on tosin odotettavissa muutosta piankin, kunhan opintoni Teatterikorkeakoululla hieman etenevät. Keikkailua jatkan luonnollisesti edelleen vaihtelevalla tahdilla opintojen ohella, ja koitan näin välttää pelkillä Kelan ruhtinaallisilla opintoetuuksilla kituuttamisen.
Kamera naaman peittona olen heilunut vaahtosammuttimen kokoisesta asti, mutta olen alkanut pitää valokuvausta enemmän tai vähemmän vakavana harrastuksena vasta muutama vuosi sitten. Kunnolla olen sitä päässyt tekemään oikeastaan vasta ostettuani ensimmäisen digitaalijärjestelmäkamerani vuonna 2007. Köyhällä opiskelijalla kun ei ole kovin paljoa varaa kuvata filmille, vaikka mieli nostalgiasyistä tekisikin. Tulevaisuuden ikuisuusprojektiksi luettakoon oman pimiön pystyttäminen, jos budjetti joskus sattuisi antamaan siihen mahdollisuuden.
Valokuvauksen ohella touhuan jatkuvasti musiikin parissa, joskin tämä on harmillisesti jäänyt viimeaikoina vähemmälle. Teen myös kovasti kaiken maailman kädentöitä, pääasiassa puusta ja metallista, minkä muilta hommilta ehdin, ja vaikka en ehtisikään. Aina silloin tällöin iskee innostus opetella jotain uutta (yleensä silloin kun pitäisi tehdä jotain aivan muuta), kuten viimeisimpänä vaikkapa CSS-ohjelmointia näiden nettisivujen ulkoasua varten. Yritän myös kovasti opetella perinteisempiäkin kuvataidemuotoja.
Olen varsinainen jokapaikanhöylä ja "tietosieni." Olen jatkuvasti jonkin projektin parissa touhuamassa, joskaan harvemmin ikuisena perfektionistina saan mitään harrastusprojektiani kunnolla valmiiksi :p Nämä sivut teen, jotta saisin edes kuviani joskus johonkin näytille - DeviantARTiin kun ei viitsi lisätä kymmeniä kuvia koulun bileistä - ja toimitetuksi ihmisille, jotka niitä saattaisivat kaipailla. Tämäkin on eräänlaista omien projektien valmiiksi tekemiseen pakottamista.
-Lauri Sirén
Kysymyksiä kuvista, töistä tai mistä vaan?
- Ota yhteyttä!